https://impe.fi/articles/1/3048

Imperiumi 4.11.2021

SINGING IN MY BLOOD

Let’s start with a basic question. When did you Tarja, decide that now would be the right time to work on this book Singing in my blood and am I right that the current pandemic and the many cancellations it caused affected that the book is released right now?
- That’s pretty much the case. Both Finnish publishers and publishers from abroad have asked me to do a book for years. I’ve been asked to do a biography and things like this. I’ve always turned down those suggestions because I don’t feel ready to write a biography. But then British publishing house Rocket 88 communicated that they would be interested in making a picture book about me. That was different to me. Lacuna Coil’s Cristina (Scabbia, singer, editor’s note) had sent me Lacuna Coil’s book a little while back, that might be by the same company even. When I went through it, I was excited to dig through my own photo archives from the storage of our house.
- I started to literally dig through and wipe of dust from boxes and thought of all the things I would find in there? Would making a book like that be possible with all those photos and the memories attached to them? When I had spent some time going through them, I got the strong feeling that okay, let’s make a book. I had the time. Of course I had projects going on all the time but this was something so different that it was somehow easier to focus on it than on music, which was all the time present anyway. But now that for once I had the time and the idea that maybe I’d want to through these pictures tell something more about myself, that my artistic self would open up to my listeners and fans better. I haven’t told about my private life a lot publicly and that kind of publicity doesn’t interest me at all. I’m a normal person and I don’t much enjoy the publicity that involves my personal matters. I still wanted to tell something that people would better understand what my life as an artist is like.

Like you stated, the book is by no means a biography but more of a collection of great memories and photos along your life, focusing on your career as a solo artist. After I read the book, I felt like it was a cross section of this era in particular.
- Yes, it’s a cross section. And speaking of that, we needed to cut a lot of things out. There would have been so many more stories. It was annoying that we needed to edit out so much text and pictures. On the other hand, hopefully some day I’ll be able to redo it more intensely and write much more about things.

Did you do all the editing yourself or did you have help who said/suggested what you could leave out of the book or what definitely not to leave out.
- I did all the editing and the decisions myself.

That must have caused many sleepless nights?
- Yes. It was quite slave work, hahaha!

WORKING ON THE BOOK AND ITS CHALLENGES

Getting the book together with all of its stages is never a small or light process. When did you start working on this book?
- Right during the spring in the first wave of the pandemic. After the first shock I started to work on this book.
- It was challenging at first. I thought the idea for the book was good all along but starting wasn’t easy because I wasn’t at first sure if I had the inspiration to actually start something like this. I had a lot of challenges with making music at the same time too. I hadn’t touched the piano at all at that stage yet. For me the instrument is always present, but then came the news about the virus and everything, it kind of severed me from everything. Suddenly I didn’t have inspiration to write music or in general approach the instrument. I had a complete block. Then this project came along and that somehow opened my mind, gave me more drive and inspiration. All the photographs, their stories and life I was going through gave me a lot of enthusiasm and inspiration.

The book goes though many things in much detail; be it a single photoshoot, shooting location or a song. The book has very specific information about everything but how on earth did you dig up all that information? Do you have diary or something similar, where you’ve written these things down?
- It was very interesting to go through all photo albums. Sometimes it felt like I had moved back in time. Looking at those pictures I started to recall many old things too. Often I thought out loud that oh my goodness, I’ve done this sometime, good Lord. Marcelo also helped at that point and reminded me about a lot of things, but a lot of that work was to fiddle around pictures all by myself. Photos, albums, singles and everything involved, I was going through them. And often I got memories: my goodness, we went then here and did this and that.

Luckily your career was so well documented! Some wise person once has said that every picture is worth a thousand words.
- Yes, and you just can’t remember everything. You aren’t able. Really: I’ve been running around for many, many years. You can’t remember everything. My hard drive is quite full nowadays. Hahahaa!

Did you find some old things going through the photos that you had forgotten completely?
- Completely forgotten? Can’t remember! Hahaha! Well there were some details, of course. You just couldn’t remember, had something happened in 2013 or was it 2006. All these things you can’t remember. Of course in those points I went, just a minute, was I pregnant then? I wasn’t, but I had to ask people and look up and I did end up googling a few details. I have good people around me, who know me and also fans who do remember everything. So I had to use other people to remind me of old things.

The book is at the moment published in Finnish and English?
- Yes. And also in Portuguese. In Brasil it will be published in Portuguese.

Are versions of other languages still coming up?
- I hope so. I’d want a Spanish version. We’ve been trying to make it happen but it depends on finding a publisher. I hope and believe that it will come along. The English will be the main book in Germany and a German publisher, they were just like, yes, yes, we do use a lot of English.

THE VISUALS

The book strongly brings up that you’re a very visual person. Everything you publish is perfectly thought out, be it albums covers, music videos, the outfits you wear on stage or just the appearance of this book. The visuals are eminently important to you?
- Always.

Well, after reading the book I went to watch the music videos from your solo career and I watched them with a different view. Reading the book caused that in me.
- That’s great. Wonderful to hear. I love working on artwork of albums and I consider it as important as the music itself. The same thing for videos and directors. Working with super skilled and talented people motivates and inspires me. I’ve been super lucky in that I’ve always found the people that are good to work with. Because of that I’ve sometimes ended up doing some crazy things as well.

Reading the book it also became clear that you’ve always had good and extensive resources at your use, speaking of pretty much anything involving your career.
- It has been important that the resources I needed have been there. These days I can speak from musician to musician for example on the road when I see people. These days I’m not nervous to meet people and that shouldn’t make me nervous and those meetings create different collaborations. For example, Dirk Rudolf – who has worked with for example Apocalyptica, Bryan Adams, Rammstein and the Scorpions – I saw right away that he’s visually the kind of person I had always been looking for. He does really distinctive things with photography, his pictures are like stories. We’ve worked together a lot later on.
- Photos have always meant a lot to me, even though I don’t shoot myself. My goodness, if I had the time sometime to learn photography myself! I appreciate photographers and how extremely professional they are. I appreciate the wonderful work these many professionals have always done for example in my cover art or videos. They’ve always understood what I’ve wanted to say with them.

When one now looks at the covers of your solo albums as an entirety, even though many different things have been used in them, they still have a common idea. They have a common thread and it makes them a wonderful ensemble.
- Thank you. Thank you.

DOING TOGETHER

You bring up nicely your musical collaboration with different artists. You’ve recorded with for example Doro Pesch, Cristina Scabbia, Within Temptation and the Scorpions. That list in itself is impressive but are there artists you’d like to work with some day?
- My goodness! I’ve really been able to make wonderful collaborations with lovely and inspiring people. Like I said before, I gather something new into me from collaborating. After all us artists try to aim for the almost same end result, but through different roads. These have been really interesting and also different projects that I’ve been able to do. And of course I have a list of people I dream to work with. I could throw names like Peter Gabriel or maybe Sting, but they’re such superstars that…

.. that working with them might have its own challenges?
- Yes, good grief! But of course you need to have dreams and I’m living with dreams. After all I feel nowadays that music is my own dream that I live and breathe.

You mentioned that the collaboration projects you have done have been very different and that they undoubtedly are. Paradise (What about Us) you did with Within Temptation is melodic pop-heavy at its finest, with the Scorpions you released a proper traditional metal ballad The Good Die Young, but maybe the most out of your box has been the collaboration you recorded with Arch Enemy singer Alissa White-Gluz, Demons in You. Would you tell a little more about that song!
- In that song I intentionally searched for opposites because The Shadow Self album was about opposites. I wrote about love and hate, light and darkness. Alissa is completely opposite to me in her tininess and wonderfulness. At the same time singing-wise she’s a very brutal woman and a great vocal talent. In Demons in You I searched for opposites and it was the perfect thing. And it was wonderful that it lead to more collaboration with Alissa. We got to actually perform together. It was great that it wasn’t only on the album. That song also represents metal sisterhood, that was also a thing I spoke about in my book, how important I feel it is. When I started out my career, there weren’t a lot of women involved. There were of course some, but not like today. And in the early days, in the middle of that unknown because metal music was almost completely foreign to me, I couldn’t even search them out anywhere. They simply didn’t exist.

The situation has changed a lot from those days. Nowadays about half the bands have women in them. Usually as the singer, which brings to mind the term you hate “female fronted metal”. “Laughter” Which is a stupid term!
- Yes, it’s a term I hate. I state that frequently. But those times have luckily changed. I feel that these days it’s really sisterhood among us women which I think is cool.

ROCK MEETS CLASSICAL

In your book you also playfully mention that you actually have many different sides or personalities, that come up in different situations.
- Yes. I have a personality disorder, hahaha!

You have artistically two completely different sides: rock-Tarja and classical Tarja. When I think about your statements in the early stages of your career, I remember you kind of agonized that you weren’t able to execute them both. Do I remember that right?
- It was like that. It was really challenging and really hard. I never had… the time for both. And then if I took time for the other, that didn't go over well. There really was never enough time, it was impossible. But now, it took all the way from the beginning of my career that I felt I’m not an artist who only wants to proceed on this one way. I want to clear my road alone but I want that road to contain versatile things. Things I feel I’m good at, with which I can challenge myself. That’s the most important thing. I can’t be everywhere. I wouldn’t do jazz or start to rap, I don’t have it in me. But the fact that I’ve had the opportunity to make diverse music, both classical and rock, that’s an insane asset.

And some artist do that in the way, make the "basic music" with the so called mother band and then do something completely different as a solo artist. There are countless examples.
- Yes there are, for example Sharon den Adel and many others. My goodness, there are so many, so many of them.

MANY SORTS OF GAMES IN THE MEDIA

As expected, the medias pick up worst things from books first. So you can surely tell what I’m pointing to with this, so we don’t have to talk about it any more than that, but I’ll frame my question in the way, where is your line about what things you will discuss publicly and what is just better left unsaid?
- I’ve been very cautious with that. I still am but this book focuses on my albums and my music. My personal life is in every way connected to my art. If it wasn’t, how would I create my art? I make everything about my own life, everything I experience and see around me and live through. I had to now write about this stroke because In The Raw album handled that topic a lot. I thought at the time that let’s go ahead. Going brutally forward because the scenes had already collapsed. I felt at that point the matter was important, I was ready for it and dealt with it myself. Fuck it, I’m ready to talk about it and be some sort of example because there are many of us forty-year-old women who suffer from this. Many have experienced the same thing. It’s very common these days, so why not say it out loud. But of course otherwise I’m still very careful about my privacy.

Caution is wisdom. Next I’ll ask about a topic called The Voice of Finland. You were a judge on two seasons of the show and your contestant won the competition both times. This year you came back to the show, when a separate shorter All Stars season was filmed, with former Voice finalists as contestants and the coaches were also previously featured on the show: you, Michael Monroe and Elastinen. What kind of experience was it to make this time?
- It was lovely overall, Michael was there, he’s been a dear friend for many years. We got to know each other through Voice and the show means a lot to me because of that too. I’ve found a true friend through this show.
- The summer’s episodes were filmed with a very intense schedule. Everything was shot in almost a week and that was all of it. But it was wonderful that they felt I was a part of that production, part of that family. Voice is really a feel-good show. It has been lovely to make it because the show is based fully on positivity.
When I ask if the Voice will have continuation for Tarja, the songstress stays mysteriously silent…

GIG PLANS

Now that COVID is hopefully easing its grip on the world, what kind of plans do you have concert-wise for next year?
- I would have had a month long Christmas tour in Europe this December but promoter after the other have informed that this and that concert isn’t able to happen. Now there’s only the Czech Republic left and only four shows there. That’s it, all that is left from a month of concerts… if these will happen eventually? The situation shifts constantly and things change. We’ll see how it goes in the end. Promoters are understandably being cautious.
- My band and crew is a big international group which we need to first get together to get on the road and if something happens there, you can’t tell how that will end up. Now the capacity on venues should be bigger and if they start cutting them down again, it’s not profitable to do those shoes either and so on. It’s really challenging.

Working with an international band you need to consider everything, quarantining, daily testing and…
- All of that. And if even one person gets sick on the road the tour is done. We can do single shows, like the ones we did last summer. We played rock festivals in Finland and Belgium, where the Alcatrazz festival was insane. Goodness, how I’ve missed doing these! In almost two years I haven’t seen even the musicians in my own band, the technicians, nobody really. That’s also why it was amazing to be able to do that again. It was so great: playing like there was no tomorrow and we were so sick all of us, physically I mean. We were all aching from our head to our toes, but it was so cool to do concerts after such a long time!
- I’m taking January off from touring, but I plan to continue concerts in February. There will be other things in January you will hear about later on! But my rock tour starts in February. We will tour with In The Raw album, those shows have been postponed twice. We’ll see if we will again be able to run around.
- For the spring we have been planning a crossover-classical concert tour for Finland. Hopefully that works out. In the summer there are plenty of rock shows and different kinds of festivals coming up. Overall next year we plan to go with the rock theme.

You haven’t done much rock shows in Finland during the last few years. The Vaasa gig last summer was the first of its kind for many years?
- No, but hopefully this book helps people in Finland understand that I have my own life and career as an artist.

It surely hasn’t helped that you are seen here mostly for Christmas concerts and television shows?
- Yeah, but it’s slowly getting better. The thing is, that as an artist I need promoters who are actually interested in organizing those things. I believe that things are going in a good direction here all the time

NEW TARJA ALBUM?

Like you previously mentioned, your latest studio album In The Raw was released in the spring of 2019, but it hasn’t really gotten off the ground properly. Doing promo for the album was left halfway and you haven’t been able to do more than a few shows. That probably means that you are in no big rush to start working on the next Tarja album for a while?
- I’m always in a huge rush. I compose all the time and my guitarist Julian (Barrett, editor’s note) is coming from Argentina to Europe before these Christmas concerts and we mean to meet in my home in Spain. He’s helping me make demos for new things and write riffs. I have already many new songs in my desk drawer. When this catastrophe, COVID epidemic, pandemic, whatever this is, started, when I’d gotten rid of that first shock, I started immediately to make new songs. That became a drive and it was good that I don’t lurk my composing like I used to. I’m much more free nowadays. In every way.

Quite many artists have said in interview during the pandemic, that the pandemic has brought so much inspiration. People have confined so much during the pandemic and lockdown and accumulated some anger and frustration on the situation. Many have let that out in a positive way as creativity.
- It has. When you think that normally you are there running around and you never really stop. My life has been like that, just going and doing and going and doing. I have never needed to stop like this. Now I’ve gotten in to a state where I’m more at ease with my body in the sense that I’ve gotten to rest properly and spend more time with the family. Those basic things in life have been emphasized, but that I’ve found so much positive in this has been surprising. Maybe I’ve before thought about many things as self-evident.

THE MANDATORY NIGHTWISH QUESTION

Finally I have to ask something connected to old thing. This summer Nightwish’s flagship album Once was released again in a great package and abundant bonus tracks. When a significant album like that is re-released 17 years later, does the album still raise some emotions in you?
- I actually haven’t seen that package. I haven’t seen the package but of course the album raises emotions. When I heard that the album will be revived again, of course it raised emotions, it’s an incredibly great album. It’s really great. I think it’s the best album we as a band ever made. It’s an entirety that had some utterly amazing tracks.

Our time is up, but it’s easy to agree with Tarja’s opinion about Once.

//

LAULUN VIRTA VERESSÄNI

Aloitetaan nyt sillä ihan peruskysymyksellä. Missä vaiheessa sinä Tarja päätit, että juuri nyt olisi se oikea aika työstää tämä kirja Laulun virta veressäni, ja olenko oikeassa siitä, että meneillään oleva pandemia, sen mukanaan tuomat peruutukset moniin asioihin vaikuttivat siihen, että kirja näki päivänvalon juuri nyt?
— Kyllä se aika pitkälti on noin. Sekä suomalaiset että ulkomaiset kustantajat ovat kyselleet minulta kirjaa jo vuosien ajan. On kyselty että lähtisinkö tekemään jotain elämäkertajuttuja tai sen suuntaista. Olen aina torjunut ne ehdotukset, koska en tunne vielä olevani valmis kirjottamaan mitään elämäkertaa. Mutta sitten englantilainen kirjojen julkaisijayhtiö Rocket 88 ilmoitti, että olisi kiinnostunut tekemään minusta kuvakirjan. Se oli minulle eri juttu Lacuna Coilin Cristina (Scabbia, laulaja, –toim. huom.) oli lähettänyt minulle vähän aikaa sitten Lacuna Coilin kirjan, joka taitaa vieläpä olla saman firman kirjoja. Kun kävin sitä läpi, lähdin siitä innoittuneena kaivelemaan omia kuva-arkistojani talomme varastoista.
— Aloin kirjaimellisesti kaivella ja pyyhkiä pölyjä laatikoiden päältä ja mietin, että mitä kaikkea sieltä oikein löytyisi? Olisiko se kirjan tekeminen mahdollista niiden kaikkien kuvien ja kaikkien niihin liittyvien muistojen kautta? Kun olin niitä kuvia aikani läpi käynyt, niin sitten alkoi vahvasti tuntua, että okei, tehdään kirja. Aikaakin oli. Tokihan minulla on projekteja koko ajan meneillään, mutta tämä oli niin erilainen juttu, että siihen oli jotenkin helpompi keskittyä kuin musajuttuihin, jotka ovat joka tapauksessa koko ajan läsnä. Mutta nyt oli kerrankin aikaa ja ajatus, että ehkä minä nyt näiden kuvien kautta haluaisin kertoakin itsestäni vähän enemmän, että artistinen minäni avautuisi kuulijoilleni ja faneilleni paremmin. En ole kertonut yksityiselämästäni paljoa julkisuudessa eikä semmoinen julkisuus kiinnosta minua lainkaan. Olen tavallinen ihminen, enkä isommin nauti yksityispuolen asioihin liittyvästä julkisuudesta. Halusin nyt kertoa kuitenkin jotain, jotta ihmisille jotenkin avautuisi paremmin se minkälaista on minun elämäni artistina.
Kuten juuri itse totesitkin, tämä kirja ei missään nimessä ole elämäkerta, vaan pikemminkin kokoelma hienoja muistoja ja valokuvia elämäsi varrelta, painottuen eritysesti uraasi sooloartistina. Luettuani kirjan koin, että se on jonkinlainen läpileikkaus juuri tästä aikakaudesta.
— Kyllä, se on läpileikkaus. Ja leikkaamisesta puhuen, siitä piti leikata paljon pois. Tarinaa olisi ollut paljon enemmänkin. Harmitti kyllä, kun kirjasta piti nyt editoida niin paljon tekstiä ja kuvia pois. Toisaalta taas, toivottavasti joku päivä pystyn tekemään sen ihan kokonaan uusiksi intensiivisemmin, ja kirjoittamaan asioista paljon enemmän.
Teitkö kaiken kirjaan liittyvän editoinnin itse, vai oliko sinulla apuvoimia, jotka sanoivat/ehdottivat sinulle mitä asioita kirjasta voisi jättää pois tai mitä ei ehdottomasti pidä jättää pois.
— Tein itse kaiken editoinnin ja siihen liittyvät päätökset.
Siitä seurasi varmaan monia unettomia öitä?
— Kyllä. Se oli aikamoista orjatyötä, hahaha!

KIRJAN TYÖSTÄMINEN JA SEN TEKEMISEN HAASTEET

Kirjan kasaaminen kaikkine työvaiheineen ei ole koskaan mikään kovin pieni tai kevyt prosessi. Koska sinä aloitit tämän kirjan työstämisen?
— Heti siinä keväällä, kun oltiin pandemian ensimmäisen aallon kourissa. Ensishokin jälkeen aloitin tämän kirjan työstön.
— Alkuun se oli kyllä haasteellista. Kirjan idea oli mielestäni koko ajan todella hyvä, mutta aloittaminen ei ollut helppoa, koska en ollut ensin varma, löytyisikö minulta inspiraatiota oikeasti lähteä tämmöiseen. Musiikinkin teon kanssa oli siinä kohtaa paljon haasteita. Pianoonkaan en ollut koskenut siinä vaiheessa vielä lainkaan. Minulla se instrumentti on aina siinä läsnä, mutta kun sitten tuli tieto viruksesta ja muusta, niin jotenkin se irrotti minut kaikesta. Yhtäkkiä minulla ei ollut yhtään inspiraatiota kirjoittaa musiikkia, tai ylipäätään edes lähestyä sitä instrumenttia. Tuli päälle semmoinen ihan täysi blokki. Sitten kuitenkin tuli eteen tämä projekti ja se jotenkin avasi mieltäni, intoutti ja inspiroi. Kaikki ne valokuvat, niiden tarinat ja se läpikäyty elämä intoutti ja inspiroi todella paljon.
Kirjassa käydään monessa kohtaa läpi asioita todella tarkalla yksityiskohtaisella tasolla; puhuttiin sitten jostain yksittäisestä valokuvaussessiosta, kuvauskohteesta tai vaikkapa yksittäisestä biisistä. Kirjassa on todella tarkkaa tietoa lähes mistä tahansa, mutta mistä ihmeestä sait kaivettua esiin kaiken tuon tiedon? Onko sinulla joku päiväkirja tai vastaava, minne olet nuo asiat kirjannut?
— Oli tosi mielenkiintoista hommaa selata niitä vanhoja kuva-albumeja. Välillä tuntui kuin olisin siirtynyt ajassa taaksepäin. Niitä kuvia katsellessa monet vanhatkin asiat alkoivat muistua mieleen. Usein mietin ääneen että ai jumaliste, tämmöistäkin tuli joskus tehtyä, herranjestas. Marcelohan oli siinä kohtaa myös apuna ja muistutti minua monesta asiasta, mutta paljon siitä hommasta oli sitä kuvien hypistelyä ihan itsekseni. Valokuvia, albumeita, sinkkuja ja kaikkea asiaan liittyvää, niitä minä hypistelin. Ja usein tuli niitä muistoja: ai vitsi, mehän menimme silloin sinne ja tehtiin sitä ja tätä.
Onneksi sinulla on urasi noin hyvin dokumentoituna! Joku viisashan on joskus sanonut, että jokainen kuva vastaa tuhatta sanaa.
— Kyllä, ja kaikkea ei vaan voi muistaa. Ei jaksa muistaa. Oikeasti: sitä on mennyt niin tukka putkella monta, monta vuotta. Ei siinä pysty kaikkea muistamaan. Minulla on nykyään kovalevy jo aika täynnä. Hahahaa!
Tuliko kuvia läpikäydessä vastaan jotain vanhoja asioita, jotka olit unohtanut ihan totaalisesti?
— Totaalisesti unohtanut? En muista! Hahaha! No, jotain detaljeja kyllä, totta kai. Eihän niitä nyt voinut muistaa, oliko joku juttu nyt tapahtunut 2013 vai oliko se nyt 2006. Näitä kaikkia tällaisia asioita ei vain voi muistaa. Totta kai niissä monissa kohdin meni siten, että hetkinen, olinkos minä silloin raskaana? En ollut, mutta et sitä piti niin kuin kysellä ja katsella, ja kyllä minä itse asiassa googlasinkin muutamia yksityiskohtia. Minulla on ympärilläni hyviä ihmisiä, jotka tuntevat ja tietävät minut, ja myös faneja jotka kyllä muistavat kaiken. Tässä piti siis vähän käyttää muita ihmisiä muistuttamaan vanhoista asioista.
Kirja on tällä hetkellä käsittääkseni julkaistu suomeksi ja englanniksi?
— Kyllä. Ja myös portugaliksi. Brasiliassa se julkaistaan portugaliksi.
Onko kirjasta luvassa vielä lisää eri kieliversioita?
— Toivotaan. Haluaisin kyllä espanjankielisen version. Sitä on nyt yritetty hieroa, mutta asia on kiinni kustantajan löytymisestä. Toivon ja uskon, että kyllä se sieltä vielä tulee. Englanninkielinen tulee olemaan sitten se pääkirja Saksassakin ja siellä Saksan kustantajatkin, ne olivat ihan, että joo, joo, meillä kuitenkin englanninkielistä käytetään tosi paljon.

VISUAALISUUS

Kirjassa tulee vahvasti esille, että olet hyvin visuaalinen ihminen. Kaikki mitä julkaiset, on aina viimeisen päälle tarkkaan harkittua, puhutaan sitten levynkansista, musiikkivideoista, käyttämistäsi keikkavaatteista tai vaikkapa ihan tuon kirjan ulkoasusta. Visuaalisuus on sinulle ilmeisen tärkeä asia?
— Aina.
No, tuon kirjan luettuani kävinkin sitten katsomassa läpi soolourasi aikaiset musiikkivideosi ja katsoin niitä hieman erilaisin silmin. Sen tuon kirjan lukeminen ainakin sai minussa aikaan.
— Mahtavaa! Ihana kuulla. Minä rakastan tehdä töitä albumitaiteen kanssa ja pidän sitä yhtä tärkeänä kuin itse musiikkia. Sama juttu myöskin videoiden parissa ja ohjaajien kanssa. Supertaitavien ja lahjakkaiden ihmisten kanssa työskenteleminen motivoi ja inspiroi minua. Että olen ollut superonnekas siinä, että olen aina löytänyt ne ihmiset kenen kanssa on ollut kiva tehdä töitä. Sitä myötä on tullut tehtyä ihan hullujakin juttuja.
Kirjaa lukiessa tuli selväksi sekin, että sinulla on aina ollut käytössäsi hyvät ja laajat resurssit, puhutaan sitten melkein mistä uraasi koskevasta asiasta tahansa.
— On ollut tärkeää, että aina ollut olemassa ne tarvittavat resurssit. Tänä päivänä voin puhua muusikolta muusikolle, kun esimerkiksi tuolla tien päällä nähdään ja tavataan. Tänä päivänä en enää jännitä ihmisten kohtaamista, eikä niiden pitäisi jännittää minua, ja sitten niistä kohtaamisista syntyy erilaista yhteistyötä. Esimerkiksi Dirk Rudolf – joka on tehnyt paljon muun muassa Apocalyptican, Bryan Adamsin Rammsteinin ja Scorpionsin kanssa – hänestä näin heti että hän on visuaalisesti juuri sellainen henkilö jota olin aina etsinyt. Hän tekee juuri sellaista tosi omaperäistä juttua valokuvauksen kautta, hänen kuvansa ovat kuin tarinoita. Olemme myöhemmin työskennelleet paljonkin yhdessä.
— Valokuvat on aina merkinneet minulle tosi paljon, vaikka en itse kuvaakaan. Voi että, kun olisi aikaa elämässä joskus opetella itsekin kuvaamista! Arvostan valokuvaajia ja sitä, miten äärettömiä ammattilaisia he ovat. Arvostan sitä mahtavaa työtä mitä nämä monet ammattilaiset ovat aina tehneet vaikkapa kansikuvissani tai videoillani. He ovat aina ymmärtäneet mitä minä olen halunnut niiltä hakea.
Kun nyt silmäilee nyt vaikkapa sooloalbumiesi kansitaidetta yhtenä kokonaisuutena, niin vaikka niissä on käytetty paljon hyvinkin erilaisia juttuja, niissä on kuitenkin yhtenäistä ideaa. Niissä on joku punainen lanka, ja se tekee niistä hienon kokonaisuuden.
— Kiitos. Kiitos.

TEHDÄÄN YHDESSÄ

Tuot tuossa kirjassa hienosti esille musiikillisia yhteistöitäsi eri artistien kanssa. Olen levyttänyt muiden muassa Doro Peschin, Christina Scabbian, Within Temptationin ja Scorpionsin kanssa. Jo tuo lista on itsessään vaikuttava, mutta onko olemassa artisteja, joiden kanssa haluaisit jonain päivänä tehdä jotain yhdessä?
— Herranjestas! Olen tosiaan saanut tehtyä ihania yhteistöitä ihanien tyyppien ja inspiroivien ihmisten kanssa. Niin kuin tuossa sanoinkin äsken, haalin niistä yhteistyöprojekteista aina jotain uutta itseeni. Kuitenkin me artistit yritämme pyrkiä lopulta lähestulkoon samoihin lopputuloksiin, mutta erilaisten teiden kautta. Nämä ovat olleet tosi mielenkiintoisia ja myös erilaisia projekteja mitä olen päässyt tekemään. Ja totta kai minulla on lista ihmisistä, joiden kanssa työskentelystä haaveilen. Voisin nyt heittää ilmoille vaikkapa jonkun Peter Gabrielin tai vaikkapa Stingin, mutta he nyt ovat sellaisia superstaroja, että…
…että yhteistyössä voi olla heidän kanssaan omat haasteensa?
— Niin, herranjestas! Mutta totta kai unelmia pitää olla ja unelmien kanssahan minä elän. Kuitenkin koen tänä päivänä, että musiikki on oma unelmani, jota elän ja hengitän.
Mainitsit, että tekemäsi yhteistyöprojektit ovat olleet hyvin erilaisia ja niinhän se eittämättä on. Within Temptationin kanssa tekemäsi Paradise (What about Us) oli melodista pop-heviä parhaimmillaan, Scorpionsin kanssa julkaisitte oikein perinteisen metalliballadin The Good Die Young, mutta ehkä eniten sinun rajojasi rikkonut kollaboraatio oli Arch Enemyn laulajana tunnetun Alissa White-Gluzin kanssa levyttämä Demons in You. Kerropa vähän enemmän tuosta kipaleesta!
— Siinä biisissä hain tietoisesti vastakohtia, koska The Shadow Self -levy käsitteli vastakohtia. Kirjoitin biisejä rakkaudesta ja vihasta, valosta ja pimeydestä. Alissahan on täysin minun vastakohtani kaikessa siinä pienuudessaan ja ihanuudessaan. Samaan aikaan hän on kuitenkin laulumielessä todella brutaali nainen ja suuri äänellinen lahjakkuus. Demons in You -kappaleessa etsin vastakohtia ja se oli kyllä täydellinen veto. Ja sekin oli ihanaa, että yhteistyötä syntyi Alissan kanssa enemmänkin. Pääsimme oikeasti esiintymäänkin yhdessä. Oli mahtavaa, ettei homma jäänyt ainoastaan levylle. Se biisi edustaa myös metallisisaruutta, joka oli myös asia josta puhuin kirjassani, että miten tärkeänä minä sen koen. Kun aloittelin uraani, niin silloin ei ollut naisia paljon mukana. Olihan heitä toki joitakin, mutta ei siten kuin tänä päivänä. Ja silloin alkumetreillä, kaiken sen epätietoisuuden keskellä kun metallimusiikki oli minulle lähes täysin vierasta, en edes osannut etsiä heitä mistään. Heitä ei vaan yksinkertaisesti ollut.
Tilanne on kyllä muuttunut noista ajoista melkoisesti. Nykyään naisia taitaa olla lähemmäs puolessa bändeistä. Yleensä laulajan paikalla, josta tuleekin mieleen vihaamasi termi ”female fronted metal” ”Naurua” Mikä onkin typerä termi!
— Niin, se on termi, jota vihaan. Annan sen julki kyllä toistuvasti. Mutta ne ajat on onneksi muuttuneet. Koen sillä lailla, että tänä päivänä se on oikeasti semmoista sisaruutta meidän naisten kesken, mikä on mielestäni siistiä.

ROCK MEETS CLASSIC

Kirjassasi mainitset myös leikkimielisesti, että sinulla on itseasiassa monia eri puolia tai persoonallisuuksia, jotka aina tulevat esiin eri tilanteissa.
— Joo. Mulla on semmoinen persoonallisuushäiriö, hahaha!
Sinulla on artistisesti kaksi eri täysin erilaista puolta: rock-Tarja ja klassisen puolen Tarja. Kun mietin lausuntojasi urasi alkupuolelta, niin muistan että silloin tavallaan kipuilit siitä, että et saanut toteuttaa molempia niitä molempia. Muistanko asian oikein?
— Niin se oli. Se oli todella haasteellista ja todella hankalaa. Minulla ei koskaan ollut… aikaa ei koskaan ollut molemmille. Ja sitten jos otin sille aikaa sille toiselle, niin siitä ei pidetty. Aikaa ei tosiaan koskaan ollut, se oli mahdotonta. Mutta nyt, siinä sitten kestikin ihan sieltä uran alusta, että koin aina olevani artisti, joka ei halua mennä vain tätä tiettyä pelkkää yhtä suuntaa kohti. Haluan raivata tietäni yksin, mutta haluan että se tie pitää sisällään monipuolisia juttuja. Niitä missä koen olevani hyvä, missä pystyn itseni haastamaan. Se on se tärkein juttu. En minäkään pysty repeämään joka paikkaan. Enhän minä nyt lähtisi tästä mitään jazzia laulamaan tai räppiä, koska eihän minusta olisi siihen. Mutta se, että minulle on tarjoutunut mahdollisuus tehdä musiikkia monipuolisesti, sitä klassista sekä rockia, niin sehän on ihan älytön voimavara.
Ja jotkut artistit muutkin tekevät sitä niin, että tehdään niin sanotun emobändin kanssa sitä peruskauraa ja sitten soolona tehdään jotain ihan muuta. Näitä esimerkkejä on lukemattomia.
— Niin, kyllä on, Vaikkapa Sharon den Adel ja moni muu. Voi herranjestas, niitä on niin paljon. Tosi paljon.

MONENLAISTA MEDIAPELIÄ

Kuten odotettavissa oli, mediat tarttuvat kirjoissa ensin aina niihin kaikista ikävimpiin asioihin. Tiedät siis varmasti mihin tässä viittaan, joten meidän ei tarvitse siitä puhua sen enempää, mutta muotoilen kysymykseni siten, että missä sinulla kulkee raja siinä, että mitä asioita suostut käsittelemään julkisesti, ja mitkä on parempi jättää vain kertomatta?
— Olen ollut sen asian kanssa aina erittäin varovainen. Olen edelleen, mutta tässä kirjassa käsitellään minun albumejani ja musiikkiani. Henkilökohtainen elämäni on kaikella tavalla liitoksissa taiteeseeni. Jos ei olisi, niin mistä sitten synnytän taidetta? Teen kaiken omasta elämästäni, kaikesta mitä koen ja näen ympärilläni, ja miten elän. Olihan minun nyt pakko kirjottaa tästä aivoinfarktista myös senkin takia, koska In the Raw -albumini käsitteli paljon sitä asiaa. Ajattelin silloin, että annetaan mennä. Raa'asti mennään eteenpäin, koska kulissit olivat jo sortuneet. Koin asian siinä vaiheessa tärkeäksi, olin valmis siihen ja itse asian käsitellyt. Fuck it, olen valmis puhumaan asiasta ja olemaan ehkä myös jonkinlaisena esimerkkinä, koska meitä nelikymppisiä naisia jotka kärsimme tästä asiasta, on tosi paljon. Monet ovat kokeneet saman. Tänä päivänä se on hyvin yleistä, niin miksei sitä sanoisi ääneen. Mutta toki olen muutoin edelleen varovainen yksityisyyteni suhteen.
Varovaisuus on viisautta. Seuraavaksi kysyn aiheesta nimeltä The Voice of Finland. Olit mukana tuomarina sarjan kahdella kaudella, ja sinun suojattisi vieläpä voittivat kilpailun molemmilla kerroilla. Tänä vuonna palasit ohjelmaan, kun ohjelmasta kuvattiin erillinen, typistetty All stars -kausi, jossa kilpailijoina oli entisiä Voice-finalisteja ja tuomaristossa nähtiin ohjelmassa aiemmin esiintyneitä valmentajia: sinä, Michael Monroe ja Elastinen. Minkälainen kokemus tuo oli tällä kertaa tehdä?
— Se oli ihana kokemus kaiken kaikkiaan, olihan mukana Michael, joka on ollut sydänystäväni jo monta vuotta. Ystävystyimme itse Voicen kautta, ja senkin takia se ohjelma merkitsee minulle paljon. Olen löytänyt oikean ystävän tämän ohjelman kautta.
— Kesän jaksoja tehtiin hyvin intensiivisellä aikataululla. Kaikki kuvattiin valmiiksi melkein viikossa, ja se oli siinä koko juttu. Mutta on se ihana juttu, että he kokevat minun olevan osa sitä tuotantoa, osana sitä sen [tuotannon] perhettä. Voicessa puhutaan oikeasti hyvän olon ohjelmasta. Sitä on ollut kyllä ihana tehdä, koska se ohjelma perustuu pelkkään positiivisuuteen.
Kun kysyn, josko Voiceen tulee Tarjan osalta vielä jatkoa, laulajatar vaikenee arvoituksellisesti...

KEIKKASUUNNITELMIA

Nyt kun korona alkaa maailmalla pikkuhiljaa toivottavasti hellittämään, niin minkälaisia suunnitelmia sinulla on keikkarintamalle ensi vuodelle?
— Minulla olisi ollut kuukauden kattava joulukonserttikiertue Euroopassa nyt joulukuulla, mutta promoottorit toisensa jälkeen ovat tiedottaneet, että ei tätä ja tätä konserttia pystytäkään tekemään. Nyt siellä taitaa olla enää Tsekin tasavalta jäljellä, ja sielläkin enää neljä keikkaa. Siinä on se, mitä on enää jäljellä koko kuukauden kiertueen konserteista... jos nämäkään sitten lopulta tapahtuvat? Tilanne elää koko ajan ja asiat muuttuvat. Saa nähdä, miten lopulta käy. Promoottorit ovat nyt ymmärrettävästi tosi varovaisia.
— Bändini ja taustaryhmäni on iso kansainvälinen porukka, joka pitää ensin saada yhteen, että päästään tien päälle, ja siellä jos sitten jotain sattuu niin, en oikein tiedä miten siinä oikein käy. Nyt konserttipaikkojen kapasiteettien pitäisi olla isompia ja sitten jos niitä aletaan taas pienentämään, niin sitten niitäkään keikkoja ei enää kannata tehdä ja niin edelleen. Tosi haastavaa tämä nyt on.
Kansainvälisen bändin kanssa toimiessa pitää huomioida kaikki karanteenit, päivittäiset testaukset ja…
— Kaikki tuo. Ja sitten jos yksikin porukan ihminen sairastuu tuolla tien päällä, se kiertue on sitten siinä. Pistokeikkoja pystymme kyllä tekemään, sellaisia, mitä nytkin viime kesänä tehtiin. Soitimme rokkifestareilla Suomessa ja Belgiassa, jossa Alcatrazz-festivaaleilla oli aivan mieletöntä. Vitsi, minkälainen ikävä on ollut tehdä näitä! Melkein kahteen vuoteen en nähnyt livenä edes oman bändin muusikoita, teknikoita, tai oikeastaan ketään. Ihan siksikin oli ihan mieletöntä päästä noita taas tekemään. Se oli kyllä hienoa: vedettiin kuin viimeistä päivää ja niin kipeänä oltiin kaikki, siis niin kuin fyysisesti. Meitä kaikkia pakotti päästä aina varpaisiin asti, mutta niin siistiä oli keikkailla kyllä taas pitkästä aikaa!
— Tammikuun pidän kokonaan vapaana kiertämisestä, mutta aikomus olisi jatkaa keikkailua helmikuulla. Tammikuulle on tulossa kokonaan muita juttuja, joista kuulet lisää sitten myöhemmin! Mutta helmikuulla alkaa rock-kiertue. Kierrämme nyt sen In The Raw -albumin tiimoilta, ne keikathan on siirretty jo kahteen kertaan. Katsotaan nyt sitten, jos sitä taas mentäisiin taas tukka putkella ihan kunnolla.
— Keväälle on kasailtu myös semmoista crossover-kasarikonserttikiertuetta Suomeen. Toivottavasti se toteutuu. Kesällä on sitten tiedossa paljon rock-konsertteja ja erilaisia festivaaleja. Ylipäätänsä koko ensi vuosi on tarkoitus mennä tuolla rock-teemalla.
Sinä et ole viime vuosina Suomessa paljoa keikkaillut rock-hommien merkeissä. Taisi viime kesän Vaasan-keikka olla lajissaan ensimmäinen moneen vuoteen?
— En, mutta toivottavasti tämä kirja auttaa ihmisiä täällä Suomessakin ymmärtämään sen, että minulla on ihan omakin elämä ja ura artistina.
Asiaa ei varmasti ole auttanut hirveästi se, että olet ollut täällä näkyvillä lähinnä joulukonserttien ja televisio-ohjelmien välityksellä?
— Niin, mutta kyllä se siitä pikkuhiljaa alkaa paranemaan. Juttuhan on se, että minähän tarvitsen artistina promoottoreita, jotka ovat oikeasti kiinnostuneita järjestämään noita juttuja. Uskon kuitenkin, että asiat menevät koko ajan täälläkin parempaan suuntaan.

UUSI TARJA-LEVY?

Niin kuten aiemmin sanoit, viimeisin studioalbumisi, In the Raw, julkaistiin keväällä 2019, mutta se on jäänyt monessa mielessä vähän telineisiin. Albumin promoaminen jäi puolitiehen, etkä keikkojakaan ole pystynyt soittamaan kuin ihan muutamia. Se varmaan tarkoittaa, että sinulla ei ole kovaa kiirettä alkaa työstämään seuraavaa Tarja-albumia vielä vähään aikaan?
— Mullahan on koko ajan ihan jumalaton kiire. Sävellän koko ajan, ja kitaristini Julian (Barrett,-toim. huom.) tulee Argentiinasta Eurooppaan nyt ennen näitä joulukonsertteja ja meillä on tarkoitus tavata meillä kotona Espanjassa. Hän auttaa minua demottamaan uusia juttuja ja kirjoittamaan riffejä. Minulla on pöytälaatikossa jo paljon uusia biisejä. Kun tämä katastrofi, koronaepidemia, pandemia, mikä tämä nyt ikinä onkaan, alkoi, niin kun pääsin siitä alkujärkytyksestä eroon, niin aloin heti tekemään uusia biisejä. Siitä tuli ihan semmoinen draivi, ja oli hyvä, etten enää kyttää omaa tekemistäni sävellystyössä samalla tavalla kuin aiemmin. Olen nykyään paljon vapaampi. Kaikin puolin.
Aika moni artisti on sanonut tässä pandemian aikana haastatteluissa, että pandemia on tuonut hirveästi inspiraatiota. Ihmisille on pandemian ja lockdownin aikana tullut paljon patoutumia, ja kertynyt vähän vihaakin ja turhautumista tilanteeseen. Monella se on purkautunut positiivisella tavalla luovuutena.
— Niin on. Kun ajattelee sitä, että kun sitä normaalisti menee tuolla ympäriinsä tukka putkella, niin ei sitä pysähdy oikein koskaan. Minullakin se elämä on ollut sellaista, että sitä on vaan menty ja tehty ja menty ja tehty. Ei ole koskaan tarvinnut pysähtyä tällä tavalla. Nyt sitten on päässyt semmoiseen tilaan, jossa olen sinut vähän oman kroppanikin kanssa siinä mielessä, että olen saanut levätä kunnolla ja olla enemmän perheen kanssa. Ne semmoiset elämän perusasiat ovat korostuneet tässä, mutta se, että niistä on löytynyt niin paljon positiivista on yllättänyt. Ehkä sitä on ajatellut monia asioita aiemmin itsestäänselvyyksinä.

SE PAKOLLINEN NIGHTWISH-KYSYMYS

Lopuksi pitää kysyä myös vanhoihin asioihin liittyvää juttua. Tänä kesänä Nightwishin lippulaivateos, Once, julkaistiin uudestaan hienossa paketissa ja runsaiden bonusten kera. Kun tuollainen erittäin merkittävä albumi julkaistaan uudelleen 17 vuotta myöhemmin, niin herättikö levy sinussa vielä joitakin tunteita?
— Itse asiassa en ole edes nähnyt sitä pakettia. En ole nähnyt pakettia, mutta totta kai se levy herättää tunteita. Kun kuulin, että levy herätetään eloon uudestaan, niin totta kai se herätti tunteita, onhan se on mielettömän hieno levy. Se on tosi hieno. Se on kyllä minun mielestäni paras levy, mitä me bändinä tehtiin koskaan. Kerta kaikkiaan mielettömiä biisejä kattanut kokonaisuus.

Haastatteluaikamme on lopussa, mutta Tarjan Once-mielipiteeseen on helppo yhtyä.

This post has been viewed 1562 times.